*

Jani Kajanoja

Altistaako yhteiskuntamme mielenterveysongelmille?

Turhauttavimpia puolia psykiatrin työssä on kohdata ja yrittää auttaa ihmisiä, joiden ongelmat tuntuvat aivan liian isoilta käsiteltäväksi vastaanottohuoneessa. Psykiatria keskittyy sairauksien diagnosointiin ja hoitoon ensisijaisesti yksilön neurobiologisella ja psyykkisellä tasolla. Nähdäkseni mielenterveysongelmien juuret ulottuvat kuitenkin usein myös kulttuurin ja yhteiskunnan rakenteisiin. Puhun tässä kirjoituksessa erityisesti köyhyydestä, työttömyydestä ja eriarvoisuudesta, sekä kulttuurimme suhtautumisesta niiden syihin.

Tutustuin äskettäin Mark Fisherin kirjoituksiin. Fisher oli poliittinen aktivisti ja kirjailija, joka kärsi suurimman osan elämästään vakavasta masennuksesta. Hän puhuu artikkeleissaan oivaltavasti poliittisista syistä lisääntyvien mielenterveysongelmien taustalla. Hänen mukaansa talousjärjestelmämme vallitseva narratiivi on sellainen, jossa köyhyys ja epäonnistuminen nähdään ensisijaisesti yksilön omana syynä: laiskuutena tai moraalisena puutteena. Tämän tarinan mukaan jokainen on oman onnensa seppä, ja kaikkien on mahdollista menestyä, jos siihen vain on tahtoa.

Fisherin mukaan yksilökeskeinen tarinamme on omiaan aiheuttamaan mielensisäistä ristiriitaa, sekä arvottomuuden ja häpeän tunteita. Keskeinen ongelma on se, että ihmiset ovat jo syntyessään eriarvoisessa asemassa perusturvan, varallisuuden, lapsuuden ympäristön ja hoivan, älyllisten ja sosiaalisten kyvykkyyksien, ym. suhteen. Lisäksi talousjärjestelmämme perustuu kilpailuun, sekä ihmisten että valtioiden välillä, joten se väistämättä tuottaa menestyjien lisäksi myös häviäjiä. Yksilökeskeisyytemme johtaa kuitenkin siihen, että heikko-osaisemmat päätyvät tahtomattaankin syyttämään itseään, sillä yhteiskuntamme viesti heille on, etteivät he vain yritä tarpeeksi. (1)

Myöskään Fisherille masennus ei tuntunut sairautena, vaan hän koki sen häpeällisenä laiskuutena ja arvottomuutena; sekä tunteena siitä, ettei hänellä ollut merkityksellistä paikkaa ja roolia yhteiskunnassa. Arvottomuuden ja ulkopuolisuuden tunne seurasi häntä senkin jälkeen, kun hänestä tuli filosofian tohtori ja yliopisto-opettaja. Fisher tappoi itsensä tammikuussa 2017.

Fisher ei yrittänyt väittää, että kaikki mielenterveysongelmat johtuisivat yhteiskunnallisista syistä. On ilmiselvää, että psyykkiset ja neurobiologiset tekijät ovat keskeisessä roolissa niiden synnyssä. On kuitenkin ongelmallista, että mielenterveyshäiriöt käsitetään, ja niitä pyritään hoitamaan ensisijaisesti yksilön sairauksina. Yhteiskunnalliset tekijät ovat kiistaton ja merkittävä osasyy mielenterveyshäiriöiden esiintyvyyteen, ja tästä syystä ne ovat myös poliitikkojen vastuulla. Maailman terveysjärjestön (WHO) raportin mukaan mielenterveysongelmat kertovat ennen kaikkea koko yhteisön tilasta. Yksilöön kohdistuva terveysneuvonta ja hoito on oleellista, mutta ei riittävää. Mielenterveyttä tulee edistää ja hoitaa keskittymällä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. (2)

Köyhyys lienee eniten tutkittu mielenterveyttä heikentävä sosiaalinen tekijä. Köyhyys itsessään kuluttaa kognitiivista kapasiteettia ja heikentää päätöksentekokykyä: Ihmisellä ei yksinkertaisesti ole resursseja tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia ja toteuttaa niitä, jos kaikki aika menee päivittäiseen selviytymiseen. Köyhyys vaikuttaa jo lapsuudessa haitallisesti aivojen kehitykseen, mielenterveyteen ja käytösongelmiin. (3, 4, 5)

Rikkaammissa maissa absoluuttista köyhyyttä oleellisempi ongelma on kuitenkin taloudellinen eriarvoisuus. Uudet tutkimukset ovat osoittaneet sen itsenäiseksi riskitekijäksi mielenterveysongelmille, riippumatta köyhyydestä. Vastaavasti tasa-arvoisemmissa maissa köyhyyden haitallinen vaikutus mielenterveyteen on vähäisempi. Taloudellinen eriarvoisuus on yhdistetty masennukseen, itsemurhiin, jopa psykoosiin ja skitsofreniaan. (6) Eriarvoisemmissa maissa on myös enemmän päihdeongelmia ja yliannostuksia, väkivaltarikoksia, rasismia, ja lasten koulumenestys on niissä huonompi. Lisäksi eriarvoisuus näyttää heikentävän kansan keskinäistä luottamusta ja yhteenkuuluvuudentunnetta. (7)

Yksilötasolla eriarvoisuuden ajatellaan lisäävän haitallista kilpailua, vertailua ja epävarmuuden tunnetta sosiaalisen statuksen suhteen. Eriarvoisemmissa maissa ihmiset ovat huolestuneempia omasta asemastaan yhteiskunnassa, tämä koskee sekä rikkaita että köyhiä. Jatkuva huoli ylemmän statuksen saavuttamisesta tai menettämisestä voi siis aiheuttaa stressiä kaikissa sosiaaliluokissa, ja siten altistaa mielenterveysongelmille. (8, 9, 10) Se myös lisää tarvetta korostaa itseään ja omaa varakkuuttaan esim. luksustuotteilla (11).

Yhteiskunnallamme on myös vahva vaikutus yksilöiden arvoihin. Kapitalistisen, ja erityisesti uusliberaalin talousajattelun tärkein oletus on, että yhteisö toimii parhaiten, kun sen jäsenet tavoittelevat omaa etuaan, ja kilpailevat keskenään. Useat tutkijat argumentoivat, että yhä enemmän yksilöä korostava, jatkuvaan kulutukseen ja materialismiin tähtäävä arvopohjamme nakertaa ihmisten omanarvontunnetta, yhteisöllisyyttä, keskinäistä empatiaa, sekä halua suojella ympäristöä. Lisäksi kiihtyvä kilpailu työelämässä globalisaation ja automatisaation tuottamana, saattaa pahentaa kroonista stressiä ja jatkuvaa epävarmuutta toimeentulon suhteen. (12,13)

Suomi on tähän asti ollut parhaimpia maita asua tasa-arvon suhteen. Hyvinvointivaltion pyrkimys perustuu sille ymmärrykselle, että onnellinen elämä on vähintään yhtä paljon yhteisön kuin yksilön tuottamaa. Pelkään kuitenkin, että politiikkamme on menossa yhä individualistisempaan ja eriarvoistavaan suuntaan: Talouskasvu on pyhä ja kyseenalaistamaton yhteinen missiomme, vaikka sen hedelmät ovat jo pitkään valuneet suurimmaksi osaksi rikkaimpien taskuihin. Erityisesti 90-luvulla toteutuneen pääomatuloverotuksen eriyttämisen jälkeen Suomen eriarvoisuuskehitys on ollut nopeampaa. (14, 15) Oikeistohallituksien leikkaukset taas kohdistuvat pääosin jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin. Toivon tämän tekstin muistuttavan poliitikkoja siitä, että mielenterveysongelmien ehkäisy ja hoito ei ole yksinomaan terveydenhuollon ammattikunnan tai potilaiden itsensä vastuulla. Tulo- ja varallisuuserojen kasvulla on todennäköisesti suora ja kauaskantoinen vaikutus kansanterveyteemme.

 

Lähteet:

 

1. Mark Fisher: Good for Nothing: https://theoccupiedtimes.org/?p=12841

2. Friedli L (2009) Mental health, resilience and inequalities – a report for WHO Europe and the Mental Health Foundation. http://www.euro.who.int/__data/assets/pdf_file/0012/100821/E92227.pdf

3. Mani, A. et al. (2013). Poverty Impedes Cognitive Function. Science, 341(6149), 976-980.

4. Luby, J. et al. (2013). The Effects of Poverty on Childhood Brain Development. JAMA Pediatrics, 167(12), 1135.

5. http://www.apa.org/pi/families/poverty.aspx

6. Burns, J. (2015). Poverty, inequality and a political economy of mental health. Epidemiology And Psychiatric Sciences, 24(02), 107-113.

7. Wilkinson, R., & Pickett, K. (2009). Income Inequality and Social Dysfunction. Annual Review Of Sociology, 35(1), 493-511.

8. Buttrick, N., & Oishi, S. (2017). The psychological consequences of income inequality. Social And Personality Psychology Compass, 11(3)

9. Pickett, K., & Wilkinson, R. (2010). Inequality: an underacknowledged source of mental illness and distress. The British Journal Of Psychiatry, 197(6), 426-428.

10. Cohen, C. (2002). Economic Grand Rounds: Social Inequality and Health: Will Psychiatry Assume Center Stage?. Psychiatric Services, 53(8), 937-939

11. Walasek, L., & Brown, G. (2015). Income Inequality and Status Seeking. Psychological Science, 26(4), 527-533. http://dx.doi.org/10.1177/0956797614567511

12. Kasser, T. et al. (2007). Some Costs of American Corporate Capitalism: A Psychological Exploration of Value and Goal Conflicts. Psychological Inquiry, 18(1), 1-22.

13. Hidaka, B. (2012). Depression as a disease of modernity: Explanations for increasing prevalence. Journal Of Affective Disorders, 140(3), 205-214.

14. http://www2.uta.fi/ajankohtaista/uutinen/talouskasvun-hedelmat-hyvatuloisten-taskuun

15. https://www.oecd.org/els/soc/OECDIncomeDistributionDataReview-Finland.pdf

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

Vain kapitalismin puolustajien kertomissa saduissa kaikki voivat olla voittajia. Tosiasiassa edes enemmistö ei voi olla voittajia, sillä kapitalistisessa taloudessa kukin voittaja syntyy monen häviäjän häviämisestä.

Mutta tätä ei tietenkään pystytä nykyisin vallalla olevan talousteorian valossa ymmärtämään. Sen teorian mukaan kun tuntuu olevan täysin mahdollista, että kaikki myisivät enemmän kuin ostaisivat ja näin kaikki voisivat rikastua.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Miksi aina verrataan 90-lukuun? Miksei tuloeroja verrata vaikka 1960-lukuun tai 2000-lukuun jolloin tuloerot olivat suuremmat kuin nyt?
Pitkällä tähtäimellä, kertoo tilastokeskus, tuloerot ovat Suomessa kaventuneet.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Pitkällä tähtäimellä, kertoo tilastokeskus, tuloerot ovat Suomessa kaventuneet."

Keiden tuloja tuossa on verrattu toisiinsa?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Suomalaisten. Vuonna 1966 (tilaston aloitusvuosi) suurituloisin kymmenys väestöstä sai tuloja 7.7 kertaa sen minkä pienituloisin kymmenys. 2015 (viimeinen tilastoitu vuosi) vastaava suhde oli 5.5.

http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatF...

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #5

Entä millä perusteella juuri suurituloisimman kymmenyksen vertaaminen pienituloisimpaan kymmenykseen olisi erityisen tärkeä vertailukohta?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #6

Mitä haluat verrata? Pieni- ja suurituloisinta puoliskoa?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #8

Yleisesti käytetty metodi on tutkia, kuinka suuri osa väestöstä saa tuloja alle 60% mediaanitulosta. Sitä kutsutaan suhteelliseksi köyhyydeksi.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #6

Tuosta taulukosta voi lukea että 1966 noin 25% väestöstä sai alle 60% mediaanitulosta ja 2015 noin 18%.

Silläkin toivomallasi mittarilla suunta on sama.

Käyttäjän NinaNores-Syvnen kuva
Nina Nores-Syvänen

Kiitos erinomaisesta kirjoituksestasi.

Mielenterveysongelmia ei todellakaan voida kuitata pelkästään yksilön sairauksina. Valitettavasti näin juuri tapahtuu. Ihminen nähdään liian usein pelkkänä biokemiallisena möykkynä, jos nyt vähän kärjistän. Mutta enpä taida paljoa kärjistääkään.

Olen myös kirjoittanut aiheesta blogitekstejä, enemmän koskien työuupumusta, mutta myös hieman kannanottoa psykiatriasta. Osoitteessa: www.noreni.net

Käyttäjän HarriKiiskinen kuva
Harri Kiiskinen

Loistava kirjoitus. Voin mm. päihdeongelmaisten parissa työskentelevänä allekirjoittaa takstin sanoman kokonaan, poislukien yhden seikan.

Toteat suraavaa:"On ilmiselvää, että psyykkiset ja neurobiologiset tekijät ovat keskeisessä roolissa niiden synnyssä."

Yli parikymmenvuotisen yksilön mielenterveyden rakentumisen tutkiskeluun käyttämäni ajan perusteella olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että nimenomaan yhteiskunnalliset perustat, jotka hyvin nostat esille, ovat kapitalistisen kilpailu- kulutus-ja samankaltaisuus- vaatimus- yhteiskunnan ensisijaiset mielenterveysongelmien lähteet. Lähtökohdat nykyisenkaltaisessa yhteiskuntamallissa jo huonot, sillä osa yhteiskunnan jäsenistä lisääntyvällä tehokkuusajattelulla syrjäytetään jo sinällään ehkä tärkeimmästä sosiaalisesta kontaktimuodosta, eli työstä.

En lähde tässä erittelemään sen kummemmin, koska tosiaan nosta aika hyvin asiat esille tekstissä. Jokatapauksessa näen asian niin, että nimenomaan enemmistössä tapauksista yhteiskunnallliset, sosiaaliset yms. syyt muuttuvat lopulta elämää ahdistaviksi psyykkisiksi ongelmiksi, kun ihmisyys on alistettu kapitalismin logiikalle.

Kun ylivoimainen enemmistö rakentaa identiteettinsä ja minäkäsityksensä juuri toivottavan (siis sen, mitä koulu, massaviihde, valtamedia ja politiikka), kulutus-ja kilpailukeskeisen perusluonteen kaltaiseksi, käy tilanne hankalaksi sellaisten yksilöiden kohdalla, jotka kokevat tuon vieraaksi itselleen, mutta eivät "osaa" rakentaa itselleen sellaista identiteettiä ja elämänkatsomusta, joka olisi riittävän vahva ja selkeä, että sen varassa voisi ja nimenomaan uskaltaisi kohdata tuon lähes koko yhteiskunnan kattavan enemmistön. Tämä synnyttää ilman muuta pelkoja.

Täytyy huomioida tässä se, että "konservatiivinen" normi-behavioristinen psykologia ja psykiatria määrittelee kuitenkin nämä hyvin sopeutuneet ja siinä mielessä hyvin toimivat "yksilöt", yhteiskunnan normaaleiksi, eli siis ns. terveiksi. Ne, jotka eivät pysty tuohon pelkkää sopeutumista edellyttävään yksilöllisyyden amputoivaan kompromissiin, eli itsensä ja identiteettinsä rakentamiseen ja hyväksymiseen helpoimman kautta,eli ulkoaohjautuen enemmistön kaltaiseksi, tarvitsevat suuret henkiset voimavarat yksilöllisen ratkaisun onnistuneelle läpiviemiselle.

Edesmennyt sosiaalifilosofi ja psykoanalyytikko Erich Fromm muuten kuvaili nyky-yhteiskunnan kyseistä ongelmaa jo 1950- luvulta lähtien erittäin tarkkanäköisesti. mm. Terve Yhteiskunta" ja "Olla vai omistaa".

Käyttäjän JaakkoImpola kuva
Jaakko Impola

"...kun ihmisyys on alistettu kapitalismin logiikalle. " Koko yhteiskunnassamme on käynyt juuri näin. Miten käy ihmisen, kun hän huomaa elämänsä olevan alisteinen vain kuluttamiselle, tuottavuuden kasvulle, ikuiselle oppimiselle jne? Lainaan Viktor Franklin "olemisen tarkoitus" kirjasta pätkän:

s44 "Ihmiset eivät ole esineitä, jotka olisivat olemassa samalla tavoin kuin tuolit ja pöydät. He elävät! Huomatessaan elämänsä typistetyksi tuolien ja pöytien olemisen kaltaiseksi he tekevät itsemurhan."

Tuosta köyhien aseman näköalattomuudesta lainaan toista pätkää:

s151 "Ihminen ei itseasiassa pysty olemaan ilman tulevaisuudessa sijaitsevaa kiinnekohtaa. Normaaleissa olosuhteissa hänen koko nykyisyytensä jäsentyy tulevaisuuden pohjalta ja suuntautuu siihen kuin kompassin nuoli kohti magneettista napaa....

Sinä hetkenä, jolloin ihminen ei enää pysty näkemään elämänsä väliaikaisuuden päättymishetkeä, hän ei enää voi asettaa itselleen päämääriä eikä mitään tehtäviä suoritettavakseen. Elämän on tällöin menetettävä hänen silmissään koko sisältönsä ja tarkoituksensa."

Käyttäjän HarriKiiskinen kuva
Harri Kiiskinen

Olen samaa mieltä kanssasi Jaakko.

Käyttäjän TanjaUotila kuva
Tanja Uotila

Kiitos rakentavasta kommentistasi. Olen joskus pohtinut asiaa näin...onko mielen sairaus vain terveen ihmisen reaktio sairaaseen yhteiskuntaan...

Ymmärsin tekstisi pohjalta hyvin paljon asioita itsestäni.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Britanniassa juuri julkaistun tutkimuksen mukaan nollatuntisopimukset lisäävät nuorten ihmisten / työntekijöiden mielenterveyden ongelmia turvattomuuden, näköalattomuuden ja epävarmuuden ollen nykyisin arkipäivää.

Näin on varmasti liki kaikkialla Euroopassa ja muutoinkin maailmalla.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Suomen kaltaisessa kilpailu yhteiskunnassa on kilpailtava sen takia että muutkin kilpailevat ja panostettava kilpavarusteluun sillä muutkin panostavat, tai muutoin putoaa kokonaan kilpailusta pois. Jokaisen eriarvoiset lähtökohdat, otetut riskit ja tehdyt valinnat puolestaan vaikuttavat siihen paljonko kullakin kilpailijalle tässä pelissä on resursseja käyttää kilpavarusteluun ja ennenkaikkea itsensä kehittämiseen jotta pärjäisi paremmin tässä iänikuisessa kisassa.

Suomen kaltaisessa kilpailu yhteiskunnanssa voit nähdä kilpailua kaikkialla minne tahansa katsot eikä sitä pääse piiloon. Lopulta kilpailijat eivät enään elä eivätkä haaveile vaan suorittavat, mutta minkäs teet.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Daniel! Kilpailuyhteiskunta on yhdyssana.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Altistaako yhteiskuntamme mielenterveysongelmille?

-altistaa,koska yhteiskuntamme sisältää jäänteitä ddr;n ja ussr;n byrokratiasta ja ajatusmaailnasta !!!

Käyttäjän SeppoKoski kuva
Seppo Koski

Kiitos blogistille hienosta kirjoituksesta!

Pari juttua, pelko ja tuo ulkoinen paine!

Pelko on varmasti se voimakkain tunne joka ihmisellä on. Se tulee esiin monella eri tavalla, yksilöllisesti.

Tuo ulkoinen paine johtaa merkilliseen, ilmeisen alitajuiseen ajatukseen, olla jotakin ja tulla joksikin. En tiedä onko se joku synnynnäinen ominaisuus (nyky)ihmisellä vai kulttuurin mukanaan tuoma ”pakko-ajatus”.

Entisaikaan jokaisessa kylässä ja pikku kaupungissa oli oma(t) ”kylähullunsa” mutta koko yhteisö piti heistä huolta. Nyt lykätään pillereitä ja muut vaihtoehdot kuopataan koska ei ole aikaa!

Ymmärrän kyllä lääkkeiden käytön monessakin psyykkisessä sairaudessa, mutta esimerkiksi masennuksen hoitoon voisi ottaa Japanilaisten tutkimuksesta onkeen.
Ovat todenneet ainoaksi toimivaksi lääkkeeksi fyysisen rasituksen!
Ja kyllä seinätkin parantavat, vaikka nykysuuntaus on päin vastainen. On tärkeää olla erossa siitä ”normaalista arjesta” riitävän kauan.

Niin, masentuuhan ne kalatkin! Ei siis mikään ihmisen ”etuoikeus”.

Toimituksen poiminnat